Siirry sisältöön

Artikkelit

6.4 kokoontui Kisakallion urheiluopistolle Tayo-ryu karatekoita jokaiselta Tayo-ryu paikkakunnalta. Jujutsukoita sekä Escrima asiantuntijoita Raisiosta. Nurmijärveltä sekä Raisiosta karatekoita omilla tyylisuunnillaan.

Laaja yhteistyöporukka treenasi tapahtumarikasta mutta rennolla tunnelmalla etenevän karateleiripäivän.

Päivä alkoi avoimella koulutusseminaarilla valmentaja ja valmentajakoulutuksessa oleville. Päivän leirisisällöstä vastasi Tayo-ryu kollegio, shotokan yhteistyökollegion jäseniä. Raisio Kuzuri kai ju jutsu Varsinais-Suomen Kamppailu-Urheilijat ry:sta sekä Raision Bushidoka karate ry.

Eli leiripäivän sisällössä oli monipuolisesti karatea, jujutsua, escrimaa ym. Lounas oli jälleen erinomainen Kisakallion kuuluisasta seisovasta pöydästä.

9.12.2023 järjestettiin kaikille Tayo-ryu karatekoille avoin tekniikkaleiri Solvallan Urheiluopistolla.

Leirillä käytiin läpi Tayo-ryu karatetekniikan oleellisimpia asioita eri harrastaja ikäryhmille. Teekniikkaleirit toimivat hyvänä lisäharjoittelumahdollisuutena sekä tulevan vyöarvoon tapahtuvan harjoittelusisällön selventäjänä. Leirien harjoitussisältö on aina tekniikkapainotteinen.

Keskitymme leirillä taidon sekä tekniikan yksityiskohtiin osallistujien harjoittelussa. Päivä jaetaan tauoilla pitkin päivää. Junioreilla oli taukoja enemmän

Tayo-ryu tyylisuuntakollegion tekniikkaleirit ovat tarkoitettu kaiken ikäisille. Myös vasta aloittaneille ja peruskurssilaisille!

Leirin veti Tayo-ryu karatetyylisuunta kollegion jäsenet. Mukana oli myös jäsenseurojen mustia vöitä.

27.5.2023 pidettiin kaikille Tayo-ryu karatekoille tekniikkaleiri Kisakallion Urheiluopistolla.

Leirillä käytiin Tayo-ryu karatetekniikan oleellisimpia asioita läpi eri harrastaja ikäryhmille. Leirin harjoitussisältö oli tekniikkapainotteinen.

Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegiosta oli paikalla opettamassa Oiva Tyni, sekä Mikael Nuotio.

Keskityimme leirillä taidon sekä tekniikan yksityiskohtiin osallistujien harjoittelussa kihon, kumite sekä kata osa-alueissa. Paritekniikoita vahvasti sovellettiin eri tavoin. Lisäksi läpikävimme myös kata bunkaita.

Päivä jaettiin tauoilla pitkin päivää. Junioreilla oli taukoja enemmän. Leirillä oli kaiken ikäisiä, sekä taitotasoisia osallistujia. Harjoitukset sujuivat erinomaisesti. Treenaajat omaksuivat läpikäydyt asiat kärsivällisesti ja lopulta itseään haastaenkin.

Junioriosallistujilla oli karaten lisäksi päivän sisältövaihteluna myös pelejä, leikkejäkin sekä lopuksi taitoradan suunnittelu, rakentaminen ja käyttöönotto. Lopuksi hieman kilpailtiinkin siitä, kuka meni radan nopeitten läpi.

Päivä oli hyvin aktiivinen, ja tapahtumatäyteinen.

Paikalle on tulossa Inkoon (Inkoo Karatedo), Kirkkonummen (Kibudo), Siuntion (Tomo-Do) ja Karjaa Karate do ry:n -yhdistysten jäsenet.

Kiitokset kaikille mahtavasta leiripäivästä!!

Tayo-ryu tyylisuuntakollegio

Kevätharjoituskausi on menossa hyvää vauhtia. Mennyt vuosi oli tapahtumatäyteinen. Viime vuoden aikana harjoituspaikkamme vaihtui kolme kertaa. Lopulta harjoituspaikka vakiintui Kiilan koululle.

2022 kevään alussa aktivoimme pikkuhiljaa koronataukojen jälkeistä treenausta osallistumalla mm. Pajulahden urheiluopistolla Tayo-ryu karate tyylisuuntakollegion tekniikkaleirille, missä samalla pidettiin VOK, valmentaja ja ohjaajakoulutus tilaisuus.

Kesällä olikin salit kiinni, mutta syksyllä oli uusia haasteita mm. vyökoegraduoinneissa missä treenaajat korottivat vyöarvojaan. Treenit jatkuvat jälleen keväällä täysipainoisesti.

Harjoitusaika ja paikkatiedot sekä kevään peruskurssien tiedot löydät websivultamme.

Tervetuloa mukaan karateen!

Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri pidettiin Solvallassa 1.10.2022 Klo.10-16.30.

Leirin vetäjinä on Tayo-ryu karatetyylisuunta kollegio.

Aktiivinen lauantain leiripäivä piti sisällään karatetreenausta, ruokailua seisovasta pöydästä, ja hieman valmentajakoulutustakin. Porukka treenasi ahkerasti perustekniikkaa, paritekniikkaa ja kataa.

Leiripäivä lähti käyntiin aamulla valmentajakoulutuksen teoriaisuudella. Leiri alkoi lauantaina Klo.10.00. Lauantai aamulla vaihtui heti alkuun treenisali ja koulutusluokka. Kaikki kuitenkin löysivät oikeat salit, pukkarit ja koulutusluokat, joten homma lähti pyörimään.

Ekan treenin jälkeen oli lounas seisovasta pöydästä. Loppupäivän treenit vedimme taukojen kanssa. Välillä teoriaa, välillä treeniä. Tankkauksista ym huolehdittiin. Päivä meni jälleen joutuisasti.

Vuoden ensimmäinen leiri oli tutusti jälleen Solvallan Urheiluopistolla järjestettävä Tayo-ryu tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri. Tällä kertaa pääsimme järjestämään sen vasta maaliskuun puolella.

Osallistujat koostuivat Tayo-ryu seuroista. Päivä alkoi jälleen VOK valmentajakoulutukseen osallistujilla lajiosan teoriaosuudella aamulla.

Leiri eteni perustekniikkaharjoitteissa, jatkuen päivän mittaan monipuolisilla muilla lajinomaisten harjoitteiden parissa, ja päivän loppuun tuli jälleen erikoistekniikkaa.

Porukalla pysyi lämpö sopivasti päällä, vaikka kuusi treenituntia meni nopeasti. Opiston ruokailut ovat aina odotuksessa karateleiriläisillä. Sitten vain kohti kevään aktiviteettejä, ja vyökokeita.

Päivän läpikäyntiä
Lasse opettaa katan yksityiskohtia
Tekniikkaopetusta
VOK, valmentaja ja ohjaajakoulutuksen lajiosan teoriaa